Blogi

Uuden vuosikymmenen kynnyksellä

Uuden vuosikymmenen kynnyksellä

Blogissani tulee kohta täyteen 20 000 lukukertaa. Ohoh! Se on yhdellä kertaa niin yllätyksen kuin kiitollisuuden aihe. Ja onhan se myös synkronistinenkin luku, nyt kun olemme siirtymässä 2020-luvulle. Kulunut vuosikymmen on ollut minulle henkilökohtaisesti melkoisten muutosten kausi. Tiedän, että se on ollut sitä myös monelle teistä. Hattua nostan jokaiselle teistä, jotka olette tässä ajassa selvinneet,Continue Reading Uuden vuosikymmenen kynnyksellä

Oikeus ennalta määrittelemättömyyteen

Oikeus ennalta määrittelemättömyyteen

    Usein puhutaan oikeudesta mielipiteeseen, kun halutaan esittää ennalta määräytyneitä käsityksiä jostain ryhmästä. Myös henkilöstä muodostettavia käsityksiä voivat helposti leimata näkemykset ryhmästä, jonka edustajaksi hänet luetaan. Henkilökohtaiseen vapauteen kuuluu kuitenkin myös oikeus ennalta määrittelemättömyyteen. Vapaus onkin siis myös oikeutta määritellä itse itsensä. Tällöin sallimme toistemme olla vapaita olemaan juuri omia itsejämme. Tällöin emme kohtaaContinue Reading Oikeus ennalta määrittelemättömyyteen

Älä anna vanhojen haavojen olla

Älä anna vanhojen haavojen olla

Aamun Koitto -lehden artikkelissani taannoin kyselin, millainen on kokemus, josta ei voi itkemättä puhua, josta ei voi herkistymättä kertoa. Entä mitä itku viestittää kokemuksen merkityksestä kertojalleen? Kysymykset herätti silloin tällöin kuulemani ihmettely siitä, miksi evakot itkivät aina, kun kyse tuli Karjalasta. Olisin voinut kysyä myös: Miksi evakon itku ylipäänsä herätti huomion? Miksi muut eivät automaattisestiContinue Reading Älä anna vanhojen haavojen olla