Ihmisen kokoiseen totuuteen

Näitä ajatuksia kirjailin ylös ennen kuin julkaisin kirjoituksen Tietoisuuden vallankumous viime keväänä. Tekstissä hahmottelin tämän ajan luonnetta ja tulevaa kehityskulkua, ihmisten tietoisuudessa tapahtuvaa ja siitä generoituvaa yhteiskunnan muutosta. Lausuin ensimmäistä kertaa käsitteen ”perusoikeuksien suurvalta”, jota kohden tahtoisin nähdä suomalaisten muodostaman yhteisön kehittyvän.

Viimeaikainen ihmettely siitä, mitä on vastuullinen media, mitä tässä yhteydessä tarkoittaa käsite vastuullisuus ja voiko sitä mainosrahalla ylläpidetyn median yhteydessä lainkaan käyttää sai minut kaivamaan esiin 14 kuukauden takaiset muistiinpanoni. Vaikka varsinaista vastausta edellä esittämiini kysymyksiin en tässä anna, niin ainakin tämä teksti luo tilaa pohdinnalle ja ajatuksen kehittymiselle eteenpäin. Selvää on, että kun luottamus rapautuu, ei sitä koota enää muutoin kuin avoimella ja läpinäkyvällä toiminnalla. Tommy Hellstenin sanoin: Heti kun nöyryys ilmestyy, niin myös rakkaus saapuu.

SISÄISEN TIEDON OHJAUKSEEN

Kun lehdistön pääasiallinen tehtävä ”neljäntenä valtiomahtina” tuntuu myydyn markkinavoimille, viihdyttämiselle ja yhä uuden tavaran kauppaamiselle on lehdistön uskottavuus ja asema rapautuneet. Myös kaikkien muiden itsensä rahalle myyneiden virallisten toimijoiden ja instituutioiden osalta on tapahtunut viime vuosikymmeninä sama rapautuminen.  

Luotan kuitenkin, että tämä on oikeansuuntainen kehitys. Uskon, että tämä ohjaa meitä ihmisiä toimimaan sisäisestä tiedostamme käsin, suorastaan pakottaa meidät siihen. Emme voi enää ulkoistaa oman elämämme vastuita ulkopuolisille vallanpitäjille, opettajalle tai lääkärille tai jostain näkökulmasta tärkeäksi määriteltyä tietoa välittävälle julkaisulle.

Miten dramaattinen muutos esimerkiksi yksinomaan siitä seuraisi, jos emme enää hyppäisi uutisten aiheuttaman stressaavan informaation ja esimerkiksi lööppien vaihtuvien ravitsemusohjeiden mukaan, vaan jättäisimme ne omaan arvoonsa. Emme toimisi enää sen mallin mukaan, että täytyy olla joku laite, jotta tietäisimme, mitä kehossamme tapahtuu ja tietäisimme suorituksemme tason. Toimisimmekin niin, että tutustuisimme itseemme ja oppisimme lukemaan itseämme, tunnistamaan sisäiset tilamme.

Pysähtymällä itseeni, kuuntelemalla hyvinvointiani, tunteitani ja kehoni viestejä opin tavoittamaan ja tuntemaan itseni. Sen kuka juuri minä olen, mitä tarvitsen voidakseni hyvin, sen mitä olen elämässäni torjunut ja mitä olen vahvistanut ja ovatko nämä minua tukevia ajatus- ja toimintamalleja.   

Vaikka hengen näkökulmasta kaikki kokemukset ovatkin samanarvoisia, niin ihmisinä kuitenkin preferoimme tiettyjä kokemuksia joidenkin toisten sijasta voidaksemme tässä fyysisessä kehossa hyvin, ollaksemme tasapainossa henkisesti, fyysisesti ja mentaalisesti, tukeaksemme elämää itsessämme.  

MIELIPERUSTASTA SYDÄNPERUSTAISEEN MAAILMASUHTEESEEN

Kun yksiselitteisiä ja helposti omaksuttavia vastauksia ei saa enää kuin apteekin hyllyltä, kun ei ole enää yhtä totuutta seurattavaksi ja erilaiset mielipiteet pääsevät vapaasti julkisuuteen, saa jokainen muodostaa itse oman mielipiteensä. Se ei tietysti ihan yksinkertaista ole, sillä maailmassa asioita vaikuttaisi olevan äärettömästi ja opeteltavaa paljon.

Ihan yksinkertaisesti voisimmekin todeta, että koko maailman hallitseminen mielessämme, mielestämme on täysi mahdottomuus.

Kun yritämme lapata ”tietoa” kirjoista ja uutisista sisäämme ja pitää itseämme ajan tasalla muuttuvassa tilanteessa olemme jatkuvassa ylirasituksessa. Yrittäessämme maailmanhallintaa tähän tapaan emme myöskään tavoita sitä mitä kai pohjimmiltaan haemme. Mikä se elämäntarkoitus oli? Miksi me olemme täällä?

Vaihtelevien näkemysten ristiaallokossa joudummekin kehittämään sisäistä tutkaamme, jotta voisimme tehdä myös inhimillisesti kestäviä päätöksiä.

Sellaisia päätöksiä tehdään viemällä koko elämä ja kukin tarkasteltava asia sydämeen, sydämen läpivalaisuun.

Sydämen kautta voimme myös todella tavoittaa maailman ja koko ihmiskunnan. Kun mieli luo erillisyyttä, omaksumamme valta- ja identiteettikertomukset muista ja itsestämme saavat meitä pitämään itseämme muita parempina ja oikeutetumpina ja/tai vastaavasti arvottomampina vaatimaan oikeuksiamme.

Sydämen kautta sen sijaan pystymme lähtökohtaisesti lähestymään kaikkia ihmisiä ykseyden näkökulmasta ja kokemuksesta. Kun mielen silmät näkevät ensi sijassa eroja, vertailun tarvetta ja välinearvoja, tuntee ja tavoittaa sydämen silmä yhteytemme, jokaisen yhtäläisen arvon ja oikeudet.

Yhtyminen maailmaan tuleekin siirtää ego-mieliperustaisesta sydänperustaiseen lähestymistapaan, mielen on seurattava sydäntä. Uuden ihmisen kontakti maailmaan syntyy sydänyhteyden kautta, kokemuksellisena, tässä ja nyt, hetkessä.

Sydämen välityksellä yhteys maailmaan, ihmiskuntaan on myös globaalisti reaaliaikainen, ei enää mielessä sijaitsevien vanhentuneiden uskomusten ja opittujen, eriarvoisuutta sisältävien ja rakentavien narratiivien kautta tapahtuva. Tietoisen ihmisen yhdistyminen maailmaan tapahtuu mielen ensisijaisuuden sijasta ykseyden kokemuksen kautta, jolloin lähtökohtaisesti suhtaudumme jokaiseen toiseen ihmiseen ja paikkaan yhtä arvokkaana ja ihmisoikeuksiin oikeutettuna kuin koemme itsemme olevan.

Ihmiskuntana, erillisyyspohjaisesta maailmankuvasta käsin olemme yrittäneet hallita maailmaa globaalistikin ennen kaikkea mielen keinoin, mielen hyväksymiä keinoja käyttäen (mm. kolonialismi, teknologia). Tähän rakenteeseen kuuluu myös ajatus siitä, että voimme niin kotimaassa kuin globaalissa mittakaavassa hyötyä toisten perus- ja ihmisoikeuksien kustannuksella.

Olemme yrittäneet hallita maailmaa myös kouluttautumisella ja kaikenlaisten tietojen tietämisellä. Olemme voineet opiskella moniakin tutkintoja pyrkimyksessämme maailmamme hallintaan, luodaksemme itsellemme turvaa sekä kaikkea mahdollista mitä loputtomasti tyytymätön egomielemme on keksinyt haluta, asemia, rooleja, arvostusta.

Kuva: Virpi Poikolainen

VASTAAKO UUTINEN SISÄISEEN TOTUUTEENI?

Suomessa on sanonta: ”uskon vasta kun itse näen ja koen”. Aika moni kuitenkin edelleen uskoo hyvinkin kaukaa tulevia uutiskuvauksia asioiden tilasta ja oletetuista tapahtumista, tai uskoo isolla rahalla läpipainettuja totuuksia kyseenalaistamatta.

Mihin sitten voisi luottaa? Entä mitä meidän oikeastaan pitäisi tietää? Ja kuinka paljon olen valmis luovuttamaan omasta vapaudestani määritellä itselleni hyväksi olevat asiat ja ratkaisut jollekin toiselle?

Täysin voisin luottaa vasta, jos itse tutkin riittävästi lähteitä ja muodostan niistä perustellun näkemyksen, lähdekriittisin menetelmin. Toisaalta nämä lähteetkin ovat joidenkin ihmisten, joistain tietyistä lähtökohdista rakentamia, enemmän tai vähemmän vajaita kuvauksia todellisuudesta. Tässä pitää ottaa huomioon myös se, miten nykymuotoinen maailmankuvammekaan ei ole absoluuttinen totuus ja että se ohjaa näkökulmaamme asioihin ja rakentaa sitä kokemusta, jota joka hetki koemme ja josta luomme tulevaa, myös ne uutisoitavat ihmiselämämme jäljet.   

Asioita tarkastellessani tutkin niitä sisäisesti tunnustelen, onko tämä totta minulle, resonoiko uutinen oman sisäisen totuuteni kanssa? Kasvattaako se luottamusta ja voimaannuttaa minua vai painaako pelkoon? Tällaiselleko haluan antaa energiaani? Olemmekin tässä murrosvaiheessa myös ottamassa vallan totuuden muodostamisessa ja maailman rakentamisessa juurilta alkaen. Uusi totuus rakentuu pienestä, meistä jokaisesta sisältäpäin.

Kun erillisyyskokemuksen pohjalle rakennettu suuri kertomus on loppuun kaluttu, ihminen ja luonto alistettu talouskasvulle, eikä se tuonutkaan meille onnea, on aika muodostaa uusi, merkityksellisempi kertomus.

Sen, meitä yhdistävän, ja ihmisyyttä, elämää meissä tukevan kertomuksen kirjoittamisen voimme jokainen alkaa itsestämme, sydänperustasta. On aika tulla Kotiin.

Iloa, valoa ja rakkautta!