Tule yhteyteen

Ihmisyydessä olemme usein oppineet pelkäämään erilaisuutta, nähneet ja tunteneet sen, miten erilaisena, ryhmästä poikkeavana, tulee satutetuksi, mitätöidyksi, leimatuksi, moitituksi. Kipua ja torjuntaa välttääksemme olemme piilottaneet itseämme kuoren taakse, kuoren, jonka ajattelemme koostuvan ”oikeanlaisen” ja siten hyväksytyksi ja arvostetuksi tulevan ihmisen ominaisuuksista ja piirteistä, kuoren, joka on kenties peittänyt ja jolla olemme peittäneet aidon ja synnynnäisen, mutta erilaisen itsemme.

ERILAISUUDEN PELOSTA YHTEYTEEN

Sydämen todellisuudessa erilaisuutemme sen sijaan onkin lahja ihmisyydessä, matkallamme rakkauteen.

Uudessa todellisuudessa synnynnäinen erilaisuutemme onkin oikein, uudessa on jokaisella tilaa kuunnella ja seurata omaa erityisyyttään. Uudessa erilaisuus, poikkeavuus onkin uniikkiutta, ja synnynnäistä erilaisuuttamme kunnioitetaan.

Uudessa juuri tämä täydellinen erilaisuutemme, aitoutemme, myös tuo yhteen ne ihmiset, joiden kesken on luonteva ja hyvä olla, joiden kesken on kuin sanaton ymmärrys, lempeys, yhteisyyden kokemus. Siinä yhteydessä on turvallista levätä omana itsenään, koska tulemme hyväksytyksi siinä yhteydessä juuri sellaisena kuin olemme, aitona itsenämme, vahvoina ja haavoittuvina, kyvykkäinä ja kyvyttöminä.  

PEILI ONKIN SIUNAUS

Sydämen todellisuudessa erilaisuutemme on lahja ihmisyydessä, matkallamme rakkauteen.

Emmehän voisi tulla tutuiksi itsemme kanssa, emme voisi kehittyä ilman erilaisia peilejä, nähdä toisista ihmisistä omia, niitä ristiriitaisiakin puoliamme ja piirteitämme, joita emme voisi hyväksyä.

Helppoa itsensä katsominen toisen kautta ei ole ja ihmisessä herää vastustusta. Tahdomme ehkä tuomita toisen.

Kun kohtaamme tilanteen, jossa toinen ihminen tuo pintaan haavaamme, triggeröiden tunteitamme ja uskomusrakenteitamme, saatamme kuitenkin ne tavoittaa ja kohdata.  

– Piilossa olevaahan ei voi kohdata. Kannamme paljon sellaisia piirteitä, joita emme itsessämme tiedosta. Hyväksyttyämme piilossa olleen, voimme sallia uutta rakentua, myös sallia hyvää itsellemme, kokea elämän kepeyttä.

Kuva:Pixabay

TIETÖN TAIPALE MEISSÄ

Todelliseen, kohtaavaan ja ravitsevaan yhteyteen ihmissuhteissa tuleminen näyttää edellyttävän sisäistä matkaa. Avatessasi itsesi, tutustuessasi itseesi avaat tien myös tyydyttävämpään yhteyteen toisten kanssa.

Yhteyden rakennus sisältäpäin on ikään kuin tieverkon rakennus. Kun on haluttu tuoda asuinpaikat saavutettavammiksi, yhteyteen, on teitä rakennettu vaikeakulkuistenkin maastojen läpi. Näin ihmiset ovat voineet tulla toistensa yhteyteen taipaleidenkin takaa. 

Samanlainen vaikeasti tavoitettava, tietön taipale, muodostuu meissä ihmisissä sisällämme, kun olemme rakentaneet kuoren todellisen minämme suojaksi, pystyttäneet sydämemme, ytimemme ympärille muurin. 

Kun lapsena tulemme tähän maailmaan, olemme jokainen avoin, täynnä luottamusta, iloa ja rakkautta.

Kuitenkin jos jäämme vaille hoivaa, vaille ymmärtävää tai riittävästi läsnä olevaa tukevaa ja ohjaavaa yhteyttä, haavoitumme, ja niin ihmismieli alkaa rakentamaan suojakseen muuria. Kun lapseen sattuu, on jostain haettava suojaa, ja se suoja on haettu mielen rakentamalla kuorella, joka vähitellen on vahvistunut. Jos lapsi jää kantamaan taakan yksin, ei muuta vaihtoehtoa ole kuin suojata itsensä mielen tarjoamin keinoin.

Tässä prosessissa lapseen alkaa rakentua itseinhoa ja kyvyttömyyttä nähdä itsessä hyvää, tai sallia hyvää, uskoa hyvään. Lapsi ja lapsesta kasvava aikuinen kantaa itseään tuomitessaan itserakkaudettomuuden ja ankaruuden mallia ymmärtämättä, että hän voisi valita toisin, ilon ja rakkauden itsessään, itseään kohtaan, ja nauttia elämästä, sallia elämän ilon loistaa ja elämän palvella itseään. 

Nyt voimme jo vapauttaa todellisen, syvän ilon itsessämme, uhriksi ei tarvitse enää itseään tuntea. Elämän voi kohdata avoimesti sellaisena, kuin se meille itse kullekin eteen ilmentyy. Meillä on lupa tuntea itsemme hyväksi ja riittäväksi, rakastetuksi. Meillä on lupa sallia sisäinen hyvä ja rakkaus elämässämme, ja itseämme kohtaan.

Kuva: Elena Shumilova

Voimme kohdata ja rakastaa myös oman itsemme ja toistemme erilaisuuden tuomitsemisena meissä ilmenevän ankaruuden taustalla olevat haavat ehjiksi. Ymmärrämme, että uhriuden kokemus on sekin lopulta ihan ok, koska muuta mallia ei tässä maailmassa ole juuri ollut tarjolla, emmekä me yksin mielen varassa toimimaan opetetut ihmiset ole muuta keinoa osanneet.

Yhteyteen tuleminen tiettömien taipaleiden, sisäisten kuorien takaa, yhteyteen tuleminen itsessään ja ihmissuhteissa on matka, joka kannattaa kulkea.

Valoa ja Rakkautta!